sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Muutama valmistunut

Olen ollut aika ahkera viime aikoina ja vanhojakin töitä on valmistunut, ajatella! Tänä aamuna sain valmiiksi tumput, jotka ovat olleet tekeillä noin elokuusta asti. Ne ovat kohta jo junassa matkalla siskosen kotiin pohjoiseen, enkä tietysti muistanut ottaa niistä kuvaa niin kauan kuin olivat saamatteilla, notta joudutte tyytymään kuvitteluun. Siskonen ei kuitenkaan muista ottaa niitä mukaan tullessaan taas, saati että kuvaisi niitä itse, mikä vaiva ja rasitus!

Tumput ovat harrypotter-raidalliset eli kahta punaista ja välissä kapeat keltaiset raidat. Rohkelikolla tosin taitaa oikeasti olla tylsästi vain yhtä punaista, mutta tästä väriyhdistelmästä tulee elävästi kuitenkin mieleen ne elokuvat.

Olen tässä välissä kutonut 2,5 mm puikoilla sitä sun tätä, ja nyt 3,5 mm tuntui kovasti paksulta. Niin ne kädet tottuu.

Sitä sun tätä tarkoittaa tällä kertaa mustapunaisia vironvillaisia sukkia ystävälle 2,5-millisillä sormikaspuikoilla. Aloitin varpaista, koska muuten jumiudun aina toisen sukan kantapäähän, ja kudon molempia yhtäaikaa, samasta syystä. Koska minulla on kuitenkin vain yhdet puikot (metallisia kyllä löytyisi mutta en enää oikein "osaa" kutoa niillä), joudun lepuuttamaan aina toisen sukan silmukoita toisilla puikoilla. Kai voisin käydä ostamassa toisetkin...

Toinen vihdoinkin valmistunut työ on pyöreä villatakki.

Siitä tuli hieno, parempi kuin uskalsin toivoakaan. Joku ei ole vieläkään pingottanut sitä, että reunat eivät kihartuisi ja keskikohta ei pullistuisi kummallisesti, mutta olen silti pitänyt sitä ja todennut sen mukavaksi päällä. Ja lämmin se on, raakaa lampaanvillaa, rasvatkin tallella osittain.Hiha, ihanat raidat ja vähän muhkurainen saumakohta

Villasta tulikin mieleen: sain lahjaksi ystävältä M, joka opiskelee biologiaa, täysin käsittelemätöntä villaa, siis suoraan lampaasta!

Ystävä oli itse kirjaillut pussinkin

Pesin jo osan siitä ja ajattelin kammata sitä kun se kuitenkin vanui pikkuisen pesussa, mutta eipä onnistu. Ei tavallisella muovisella kammalla saa mitään aikaan. Kokeilen metallikammalla jos saan lainaan jostakin.

Siinä on suomenlammasta ja tavallista, mustaa, ruskeaa ja valkoista, kiharaa ja suoraa ja osa on karitsasta, vielä ihan pehmeää ja puhdasta. Sitä voisinkin kokeilla kehrätä pesemättä. Kehräämisen harjoittelu kuuluu kyllä suunnitelmiin, tällä hetkellä osaan kyllä tehdä hienoa lankaa hahtuvasta (höm, ei taitaisi riittää keskiajalla), mutta muuten tulee väkisin aika paksua tai möykkyistä. Rukilla tulisi vähän parempaa, mutta sitäpä minulla ei ole. No, onhan hyvä olla suunnitelmia...


Sitä odotellessa,

Metta

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, sekö luulee etten käytä Potter-tumppuja kun vihdoin sain ne. Hah, väärässäpä on!

Metta kirjoitti...

No kuule hyvä että on käytössä he! On joskus tää kommentointi vähän hitaanlaista, mutta äänellään variskin.