sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Kookosjäätelöä ja keskiaikaa

Tänä aamuna oli kaunista eikä kiire mihinkään. Olisin ehkä ottanut valokuvan (vaikka siitä ei rauhaa näekään), mutta kamera lähti käymään Kiinassa ja tulee kesäkuussa. Siispä keskiaikavaatteet päälle ja terassille aamiaiselle. Kanssa-asujain tuli seuraksi.

Kuumaa jasmiiniteetä, karjalanpiirakoita munavoilla, aurinkoa ja hiljaisuus. Nauttii hän.

Eilen sain toteutettua yhden vanhan inspiraation eli kookosjäätelön. Vispasin kevyesti kaksi keltuaista ja purkin kookosmaitoa, ½ dl sokeria ja teelusikallisen vaniljasokeria (sitä kunnollista missä on mustia pilkkuja). Jäätelökone hoiti sekoittamisen. Nam!

Ystäville tiedoksi: kaikkia aineksia on vieläkin kaapissa ja jäätelö valmistuu silmänräpäyksessä eli siinä ajassa mikä teiltä kuluu päästä tänne.

Viime viikonloppuna poimin mustaherukkapensaista kaikki pyöreät silmut pois. Niissä on joku loinen sisällä, näin olen kuullut, vaikka ei se silminnähtävä ole. Siitä tulee käsiin ihana tuoksu. Tänään kävin vielä katselemassa ja olihan siellä vielä muutama, nyt jo oikein turvonnut pyöryläinen silmu. Terveissä silmuissa näkyy jo lehdet. Kevät!

Se sama punainen keskiaikamekko joka on ollut tekeillä jo - helmikuusta? on tuossa vieläkin, silmäin alla kyllä, mutta kesken. Ensi kuussa on tapahtuma, johon haluaisin sen mukaan kun pitää oikein esiintyäkin. Saapa nähdä. Huh, siihenhän on enää kolme viikkoa!


Täältä tähän,

Metta

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa olla mustaherukoissa äkämäpunkki :/. On kyllä vaikea hävitettävä, parasta on polttaa turvonneet silmut (jos ei raaski leikata ja polttaa kokonaisia oksia). Koulun puutarhurina ollessa poltin melkoisen kasan mustaherukan oksia, ja siitä vasta hyvän hajuinen savu tulikin!

Metta kirjoitti...

Sehän se taitaakin olla. Nimeä en koskaan muista, mutta joka vuosi nypin ne saastuneet silmut pois.

Yksi pensas oli talven aikana kuollutkin :(.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Metta! Löysin blogisi sattumalta, kun googlasin sanalla keskiaikapuku. Kivaa! Itsellänikin ompelusormi väpättää, kun Akatemia lähestyy ja sinne olisi kiva laittaa jotain uutta päälle. Kiva siis lukea sinun ompeluksistasi. Suloista kevättä ja näkemisiin!

Metta kirjoitti...

Terve vaan, Birgitta! Kiva nähdä taas. Sanon taas, että jos joskus vaan tulet käymään täälläpäin, ilmoita niin me tullaan sinua tapaamaan!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Metta kookosjäätelöstä! Siinäpä oikein jalostettu muoto kookosrasvalle.

Metta kirjoitti...

Ole hyvä! Kiva oli kun kävitte ja tulkaa ihmeessä toistekin. Vaikka mansikkajätskille...

Anonyymi kirjoitti...

No voi voi! Mikä meidän pensaista on mennyt kuolemaan? Musta-, puna-, viher- vai valkoherukka?

Metta kirjoitti...

Kas, täällähän on sisko käynyt!

Kuollut pensas on mustaherukka, ent. Oli vähemmän äkämäpunkkeja nypittävänä :).