keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Matkustaneena

Olin pääsiäisen ulkomailla Saksassa leikkimässä keskiaikaa (EN larppaamassa, sehän nyt on ihan eri asia). Saksalaisia tapahtumassa oli ehkä puolet koko määrästä, suomalaisia varmaan viidennes ja loput taisi olla brittejä ja jenkkejä. Suomen keskiaikatapahtumat ovat yleensä täynnä suomalaisia, ja olikin hauska tavata montaa eri kansalaisuutta edustavia keskiaikaharrastajia, ihmisiä joita kiinnostavat samat asiat kuin minua.

Punainen villamekko ei päässyt mukaan kun ajattelin että tanssiessa tulee kuitenkin kuuma, ja painaahan se nyt matkalaukussakin, otin siis mukaan vain pellavaisia alusmekkoja ja helvetinikkunamekon (puuvillaa, mutta käy pellavasta - melkein). Ja sitten lähtöpäivänä nitkautin nilkkani niin että se oli koko viikonlopun kipeä. Ei se sentään tanssimista estänyt kokonaan, mutta istuskelin kuitenkin aika paljon tekemässä käsitöitä ja palelin. Kun ei se villamekko ollut mukana. Höh. Eikä kamerakaan tullut mukaan. Kaiken kaikkiaan omituisesti pakattu, kuka lie tehnyt.

Hauskaa oli kuitenkin, opimme uusia tansseja ja saimme sekä ystäviä että kutsuja tapahtumiin Pennsylvaniaa myöten. Ja tietysti ideoita uusiin pukuihin, sehän on tapahtumissa parasta...

Valmiiksi on sitten viime näkemän tullut pipo, joka oli matkakutomisena (tarpeeseen tuli, sillä Saksassa satoi vettä, räntää, lunta ja rakeita), lautanauha (joka olikin ollut kesken kesästä 2005 kun olin Ruotsissa kesätöissä ja loin loimen: kansainvälinen nauha, tehty kolmessa maassa) ja kolmannet vaippahousut (kovin riittoisaa hahtuvaa, taidan tehdä lopusta tumppuja).

Niin, niitä kuvia piti...

Ei kommentteja: