Tuoli ja kissa

Sain uuden nojatuolin! Tai ei se kokonaan uusi ole, vaan Hehkun muuttohävikistä. Mutta minulle se on uusi. Ja kissalle! Piitu meinasi tulla vallan hulluksi, kun oli jotain uutta, ihanaa! (Nyt se esittää tuolla muuten vain hullua, mouruaa ja hyppelehtii - johtuu varmaan ahvenpatéesta.) Piitu tutki tuolia joka puolelta, ja hyppäsi sen selkänojalle ja haisteli sen, hieroi poskiaan joka paikkaan. Yritti metsästää tuolin keravalta jotain (en oikein tiedä mitä, ei siellä minusta mitään ollut, mutta ehkä kisu oli löytävinään sieltä jotain saalistettavaa)



ja lopulta aikoi teroittaa kyntensä kankaaseen. Oli pakko leikata sen kynnet ettei menisi uusi tuoli sälöiksi heti puolen tunnin sisällä. Vieläkin Piitua kiinnostaa uusi tuoli ihan kauheasti, siinä pitää vähän kävellä ja ehkä ohimennen vähän kynsillä kokeilla. Niin että Hehku, et kyllä ikinä enää tahdo tätä nojatuolia takaisin... En kyllä muutenkaan antaisi, tämä on mukava kuin mikä. Kuvat on tärähtäneitä, mutta niin on kyllä mallikin, anteeksi vain.




Olen ommellut heijastimia, mutta antanut ja lähettänyt ne kaikki pois muistamatta valokuvata niitä. Höh. Täytyy siis tehdä vielä ainakin yksi, että saan kuvan. Ja sitäpaitsi ajattelin muutenkin lähettää Viulunrakentajalle heijastimen, koska se on sellainen ihminen jolla ei luultavasti ole yhtään, ja tykkäisin pitää sen hengissä ja tolpillaan. Heijastin on halpa henkivakuutus, ystävät kalliit. Tai jos ei nyt ihan henkivakuutus, niin heijastava esine kuitenkin.