perjantai 8. elokuuta 2008

Kesä

No nythän on niin, että olen kutonut kaikkea muuta paitsi sitä villapaitaa. Vaikuttaa nimittäin siltä, että siitä tulee sittenkin vähän kittana, enkä ole ihan varma kittanapaidan hienoudesta. Voihan tietysti olla että juuri se olisi viimeinen silaus uudelle syyspuvustolleni (anteeksi mille?), mutta taidanpa silti vähän purkaista sitä ja jatkaa ihan pikkuisen pidemmälle ennen hihoja. Ylhäältä alaspäin kutomisessa on se hyvä puoli, ettei tarvitse ensin laskeskella silmukkamäärää ja leveyttä ja sitten purkaa kolmea kertaa kun on niin onnettoman huono siinä laskemisessa. Vaan voi alkaa kutoa kaulusta heti suorilta ja purkaa sen vain kaksi kertaa, koska siinä sittenkin oli vähän liian vähän silmukoita (ai vähän, kun kaikki luulivat vauvan paidaksi). On vähemmän purkamista ja siis harmittaa vähemmän. On se vaan niin kätevää!

Niistä muista mitä olen tehnyt, tulee tässä pieni katsaus.

Näitä


olen jatkanut tässä pikkuhiljaa, viimeksi tänään. Sitten loppui lanka täysin varoittamatta, bussissa. Jatkoa seuraa kunhan löydän sopivan korvauslangan. Toivottavasti ennen syyspakkasia sentään.

Kaustiselle lähdettiin oikein urakalla tänä vuonna. Ei riittänyt yksi lähtö, vaan kahdesti piti, mutta sentään eri reittejä. Ensin haettiin pari tyttöä mukaan ja päästiin melkein tunnin matkan päähän ja toisella kertaa sitten jo Pohjanmaan kautta Kaustiselle. Ensimmäisellä kerralla unohtui teltta.

Matkalla oli siis hyvin aikaa kutoa näitä



ja ensimmäinen sukka pääsikin yli puolenvälin. Sittemmin into on hiipunut ja toinen sukka jumittui siihen, kun huomasin tehneeni jotakin hullusti. Siinä siis on palmikoita, vaikka ne erottuvat kyllä omituisen huonosti. Vaikka lanka on tummahkoa ja raidoittuvaa ja kuviot vain yhden silmukan palmikoita sinne tänne. Pitäisihän niitten nyt näkyä.

Sitten kudoin uudesta Syksy-langasta polvisukat, jotka jäivät ystävän jalkaan. Toivottavasti tulevat käyttöön! Kaikki kävi niin äkkiä, etteivät ehtineet edes kuvaan.

Seuraavaksi piti tietysti hävittää polvisukista jäänyt nyssäkkä, ja siskonen tarvitsee aina sukkia. Kuulemma. Tai siis ei suostu ottamaan vastaan paljon mitään kudottua, niin että kun kerran sukkia saa kutoa...


Välillä kävin torilla



ja kissoja rakastava ystäväni S kävi Italiassa, ja toi sieltä minulle ihanaa silkkilankaa! Oikeaa silkkiä! Se on niin taivaallisen sileää ja ihanaa, etten varmaan raaski tehdä sillä mitään. Se kävisi kyllä keskiaikapuvun kirjailemiseen...


Tämmöinen otus löytyi Hervannasta, kun olimme viettämässä iltaa käsitöiden merkeissä. Se halusi tulla mukaan, joten mikäs siinä auttoi, taskuun vaan!

Ihan tänään osui tämmöinen käteeni


ja minähän kudon. Hauskaa on! Tässä on pieniä palmikoita ja sitten jonkinlaista feather-and-fan -kuviota tai jotain, ja peukalokiila, eli sillä on selvästi Suunnitelma. Katsotaan...
No, sittenhän kävi niin, että tämä tuli vastaan kun olin turkoosin ystäväni kanssa lankakaupassa (sattuuhan sitä...), ja kävin sitten vielä illemmalla hakemassa sen pois sieltä hytisemästä. Hanskathan siinä, näettekös.


Mutta onneksi on hyvää seuraa

Juu, siskonen, Herr Bond se siellä synkistelee keskellä. Näitä elokuvanautintoja ynnä muita mitä hyllystä löytyy (siis Kate&Leopold ynnä lainassa ystävältä olevat Potterit), tarjoan kaikille halukkaille kyllä, kunhan viitsitte nähdä sen vaivan, että tulette koko pitkän ja vaivalloisen matkan tänne, tahi tarjoatte omasta puolestanne katselupaikan. K&L onkin jo luvattu täti turkoosille sunnuntaiksi, kas hän kuuluu niihin harvoihin jotka viitsivät tuon matkan taittaa. Tervetuloa vain!

Tähän päätämme tämänkertaisen katsauksemme kesän neulemaailmaan, ynnä myös ompelu-.

Hauskaa hauskaa!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jee, kuveja! :D
Ja ihan eppaa, kun se on niin kovin aikaansaava ja taitava...
Ja sukat ovat kyllä käytössä, kiitos, pestykin jo kerran kun niin sotkin :o. Kuvaa olen niistä suunnitellut ottavani, jahka saan aikaiseksi :). Tänne saa tulla katsomaan elokuvia!

Kaisa kirjoitti...

Laitatko mulle sähköpostia (kaisantuumooksia [at] gmail piste com) niin vaihdellaan osoitteita ym! :D

Metta kirjoitti...

Hehku, kun on tuo bussimatka joka päivä pariin otteeseen, niin johan siinä nyt tekee vaikka mitä. Ja kun ei oikein osaa istua kädet jouten. Taitavuudesta... no, on sitä kyllä harjoiteltukin sitten jokunen vuosi.

Hyvä että sukat ovat passelit! Käyttöön ne on tehty ja Nalle kestää pesemistä kyllä.

Katotaanko taas joskus ne Kill Billit? :)

Kaisa: juu, hetki vain!

Anonyymi kirjoitti...

Katsotaan!