torstai 28. elokuuta 2008

Sadepäivän ratoksi

Joopajoo. Edellisen kerran kirjoittelin vielä ihan kesällä, mutta nyt on selvästi kyllä syksy. Koulukin alkoi maanantaina. Täällä sataa kuin saavista kaataen ja on satanut jo monta tuntia. Aamulla en huomannut ottaa sateenvarjoa mukaan, kun näytti ihan kauniilta, joskin pilviseltä säältä. Kun pääsin (puolentoista tunnin päästä, jee!) koulusta, satoi. Siitä pitäen onkin sitten tullut vettä enemmän tai vähemmän. Yleensä enemmän silloin kun joku tulee tai menee, että varmasti kastuisi.

Viime kerralla piti myös laittaa kuva niistä varpaanlämmittimistä, mistä puhuin tässä joku kerta, mutta koska tällä saa laitettua vain viisi kuvaa kerrallaan, ne jotenkin unohtuivat. Enkä olisi ehkä jaksanutkaan enää odotella seuraavia kuvia. Tässä siis:


Pieni myssy ja tumput. Alpakkaa kaksinkertaisena, väri mahdollisimman lämmin, kun kuulin, että pienellä ei lämmönsäätely oikein toimi.

Tämän neulegraffitin bongasin myös Verkarannasta, mutta kuva jäi laittamatta viime kerralla:


Sain Kaisalta
vaaleanvihreää papeirnarua. Kaisa, kyllä osasit todella yllättää! Mitähän siitä saisi aikaan? Paperinaru on minulle aika vieras materiaali, mitä nyt Näpsässä joskus tehtiin - jotain?

Innostuin kehräämisestä viime viikolla ja pyörittelin sitten samantien värttinällä koko vyyhdin ja kertasinkin sen vielä. Tässä:


Eikö vain ole jännän näköistä? Möykkyjä ja kireää siimaa vuoronperään, mutta kertaus näköjään vähän tasoitti sitä. Joitakin kohtia voisi melkein luulla langaksi! Tämä olis helsinkiläiseltä ystävältä joululahjaksi saatua raakaa villaa. Sille ei ole tehty muuta kuin otettu pois lampaan yltä. Ei pesty, ei kammattu. Kehräsin karstojen puutteessa suoraan tupsuista ja hyvin luisti.

Kuva-arvoitus: mikä tämä on?

tiistai 19. elokuuta 2008

Keskiaikaa sateessa

Lautanauhan teko on aina vähän mystiikkaa. Ensin on vain tämä:



Sitten sitä vähän kutoo ja mahdollisesti jättää oleksimaan pariksi vuodeksi, koska kuvio on sittenkin aika tylsä ja sitäpaitsi väärän värinen. Tällä kertaa ei tarvinnut, kuvio on ihan hyvä ja värit ainoat mitä oli saatavilla, joten niistäkään ei voi valittaa. Ja sitten yhtäkkiä ruma ankanpoikanen kuoriutuu laudoistaan ja tulos onkin yllättävän hieno. Melkein aina.




Tämä on vähän lyhyt, mikä johtuu siitä että luontivaiheessa toinen pää oli kiinni ovenkahvassa (kiinteä objekti) ja toinen tuntemattoman pojan kädessä. En viitsinyt pyytää että menetkö vähän sinnepäin, metrin tai pari, että saan riittävän pitkän nauhan. Ei sen niin väliä, kun tämä olikin vain demotyö markkinoille.


Lauantaina oli niin sateista ettei kukaan viitsinyt tehdä oikein mitään, vaan eipä kyllä ollut yleisöäkään. Illalla ihailimme märkiä ritareita, joista yksi oli nainen. Hänellä oli kaunein ratsu, vaalea hiukan täplikäs pikkuinen hevonen (kuulemma kimono, minä kun en näistä mitään ymmärrä niin olkoon kimono).


Ystävän vauva sai haalarin, vihdoinkin. Kaunis siitä tuli minusta. Olen tyytyväisehkö. Vetoketjun olisi voinut ommella kiinni myös suoraan, tai niin ettei se kupruile, mutta hyvä se on noinkin.



Valokuvailin pihassa kukkasia.



Sitten bongasin tämän Verkarannasta. Kuka lie kiinnittänyt, ainakin se on kivan näköinen.


Sunnuntaina, kun ei satanut, markkinoilla oli kivaa. Väninna tuli käymään ja puhuttiin vanhoja ja uusia asioita, niinkuin aina. Melkein luulin jo myöhästyneeni tanssiesityksestä (siis omasta esityksestä tanssijana), mutta en sentään. Sen siitä saa kun elää niin keskiajalla ettei edes kelloa käytä. Markkinoilla pitäisikin olla joko iso kello näkyvällä paikalla tai sitten tuntivahti joka kiertäisi kuuluttamassa että kello on jo kolme, kohta alkaa tanssiesitys, turnajaiset meni jo!

Tua Metta

tiistai 12. elokuuta 2008

Pikku asusteita ja muuta mukavaa

Minulla on oma Lämmitä pikkuvarpaat -projekti. Ystäväni kysyi voisinko kutoa hänen vastasyntyneellensä myssyn ja tumput, ja oitis kävin ostamassa sitä ihanaa alpakkalankaa oikein lämpimänpunaisena (koska lämmin väri lämmittää ja kylmä jäähdyttää, ja vihreä rauhoittaa ja oranssi virkistää) (kai), ja kudoin melkein kokonaisen myssyn iltapäivän aikana. Sitten vasta mittailin teelmääni ja purin sen. Liian pieni. No, alpakkaa ei näytä haittaavan tällainen meno ollenkaan, niin että mennään nyt sitten eestaas vähän aikaa että löytyy sopiva koko.

Laittaisin kuvan jos jaksaisin nousta, kaivaa esiin kameran ja kutimen, säätää kameraa niin että se suostuu ottamaan kuvan tässä pimeydessä (syys, höh), laittaa kuvan koneelle ja sitten vielä odotella että tämä blogger jaksaisi ladata sen tänne. Eli en. Kuvitelkaa.

Lähetin kinnasneulan (ja toisenkin, mutta se nyt on sellainen rimpula tekele, heitä pois, Kaisa, jos et tee sillä mitään) Kerällä-blogin Kaisalle, ja heti kun olin sulkenut kuoren, muistin että minulla on kamera. Taas höh.

Ja sittenpä tuli mieleen, että olisi ehkä kiva jos Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla voisi myös myydä kiinnostuneille kinnasneulan. Kun kerran seuran teltalla käsitöitä näytetään ja ainakin yksi ystävä uhkasi ottaa kintaansa mukaan. Niin että voipa olla että huomenna jatkan sitäkin projektia ja väsään muutaman neulan, kun sitä omenapuutakin vielä on vaatimattomat pari oksaa.

lauantai 9. elokuuta 2008

Laiska olo

Viikon päästä on keskiaikamarkkinat. Pitäisi saada lainassa olevia pukuja sen verran takaisin, että olisi edes itselle vaatteet. Nyt on vain pari vanhaa, outoa tai keskeneräistä kotona. Ja kengät, niitäkin voisi taas miettiä välillä.

Tänään olin niin kovin reipas, että otin tähän viereeni tämän punaisen puvun (joka on siis vieläkin kesken). Siinä se on ollut hiukan syyttävän näköisenä kainalossa, tuijottanut vaativasti vuoroin minua ja ompelurasiaa, välillä myös kameraa. Olen kuin en huomaisikaan, ehkä se lannistuu ja menee takaisin nurkkaan.

Sentään jotain kudoin, kun tänään oli tavanomaisten bussimatkojen lisäksi kaksi lisää, yhtä pitkiä ja maalle. Kävin katsomassa ystävän pajaa ja päätin matkalla, etten välitä enää niistä ruskeakirjavien sukkien palmikoista, kun eivät kerran kuitenkaan näy (kuvassa). Niin sitten kudoin vaan, yritin sentään samanpituiset tehdä niistä, mutta sekin on vähän arvuuttelua, koska kerrosten laskeminen on niin tylsää. Nyt olen kantapäässä ja toisen päättelisin, jos olisi neula. Tässä. Nyt. Mutta eipä vaan ole.

Ja muuten, jatkoin myös niitä punaruskeita tekeleitä, mutta purin melkein sen minkä kudoinkin, ja taas on tekemistä! Jännää...

perjantai 8. elokuuta 2008

Kesä

No nythän on niin, että olen kutonut kaikkea muuta paitsi sitä villapaitaa. Vaikuttaa nimittäin siltä, että siitä tulee sittenkin vähän kittana, enkä ole ihan varma kittanapaidan hienoudesta. Voihan tietysti olla että juuri se olisi viimeinen silaus uudelle syyspuvustolleni (anteeksi mille?), mutta taidanpa silti vähän purkaista sitä ja jatkaa ihan pikkuisen pidemmälle ennen hihoja. Ylhäältä alaspäin kutomisessa on se hyvä puoli, ettei tarvitse ensin laskeskella silmukkamäärää ja leveyttä ja sitten purkaa kolmea kertaa kun on niin onnettoman huono siinä laskemisessa. Vaan voi alkaa kutoa kaulusta heti suorilta ja purkaa sen vain kaksi kertaa, koska siinä sittenkin oli vähän liian vähän silmukoita (ai vähän, kun kaikki luulivat vauvan paidaksi). On vähemmän purkamista ja siis harmittaa vähemmän. On se vaan niin kätevää!

Niistä muista mitä olen tehnyt, tulee tässä pieni katsaus.

Näitä


olen jatkanut tässä pikkuhiljaa, viimeksi tänään. Sitten loppui lanka täysin varoittamatta, bussissa. Jatkoa seuraa kunhan löydän sopivan korvauslangan. Toivottavasti ennen syyspakkasia sentään.

Kaustiselle lähdettiin oikein urakalla tänä vuonna. Ei riittänyt yksi lähtö, vaan kahdesti piti, mutta sentään eri reittejä. Ensin haettiin pari tyttöä mukaan ja päästiin melkein tunnin matkan päähän ja toisella kertaa sitten jo Pohjanmaan kautta Kaustiselle. Ensimmäisellä kerralla unohtui teltta.

Matkalla oli siis hyvin aikaa kutoa näitä



ja ensimmäinen sukka pääsikin yli puolenvälin. Sittemmin into on hiipunut ja toinen sukka jumittui siihen, kun huomasin tehneeni jotakin hullusti. Siinä siis on palmikoita, vaikka ne erottuvat kyllä omituisen huonosti. Vaikka lanka on tummahkoa ja raidoittuvaa ja kuviot vain yhden silmukan palmikoita sinne tänne. Pitäisihän niitten nyt näkyä.

Sitten kudoin uudesta Syksy-langasta polvisukat, jotka jäivät ystävän jalkaan. Toivottavasti tulevat käyttöön! Kaikki kävi niin äkkiä, etteivät ehtineet edes kuvaan.

Seuraavaksi piti tietysti hävittää polvisukista jäänyt nyssäkkä, ja siskonen tarvitsee aina sukkia. Kuulemma. Tai siis ei suostu ottamaan vastaan paljon mitään kudottua, niin että kun kerran sukkia saa kutoa...


Välillä kävin torilla



ja kissoja rakastava ystäväni S kävi Italiassa, ja toi sieltä minulle ihanaa silkkilankaa! Oikeaa silkkiä! Se on niin taivaallisen sileää ja ihanaa, etten varmaan raaski tehdä sillä mitään. Se kävisi kyllä keskiaikapuvun kirjailemiseen...


Tämmöinen otus löytyi Hervannasta, kun olimme viettämässä iltaa käsitöiden merkeissä. Se halusi tulla mukaan, joten mikäs siinä auttoi, taskuun vaan!

Ihan tänään osui tämmöinen käteeni


ja minähän kudon. Hauskaa on! Tässä on pieniä palmikoita ja sitten jonkinlaista feather-and-fan -kuviota tai jotain, ja peukalokiila, eli sillä on selvästi Suunnitelma. Katsotaan...
No, sittenhän kävi niin, että tämä tuli vastaan kun olin turkoosin ystäväni kanssa lankakaupassa (sattuuhan sitä...), ja kävin sitten vielä illemmalla hakemassa sen pois sieltä hytisemästä. Hanskathan siinä, näettekös.


Mutta onneksi on hyvää seuraa

Juu, siskonen, Herr Bond se siellä synkistelee keskellä. Näitä elokuvanautintoja ynnä muita mitä hyllystä löytyy (siis Kate&Leopold ynnä lainassa ystävältä olevat Potterit), tarjoan kaikille halukkaille kyllä, kunhan viitsitte nähdä sen vaivan, että tulette koko pitkän ja vaivalloisen matkan tänne, tahi tarjoatte omasta puolestanne katselupaikan. K&L onkin jo luvattu täti turkoosille sunnuntaiksi, kas hän kuuluu niihin harvoihin jotka viitsivät tuon matkan taittaa. Tervetuloa vain!

Tähän päätämme tämänkertaisen katsauksemme kesän neulemaailmaan, ynnä myös ompelu-.

Hauskaa hauskaa!