sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Ilmoituksellista asiaa

Tulevaisuus: luvassa huimia joulupaljastuksia ja ihmeellisiä juonenkäänteitä ynnä kiliseviä ei-ihan-ihmisiä, mutta ei ihan nyt juuri. Ajattelin vain ilmoittaa, että jos odotatte, niin odottakaa ihmeessä vielä hetki.

Joulusta en sano mitään nyt, koska se meni jo.

Sydämellisesti tervetuloa uutenavuotena meille! Luvassa juhlintaa, perunasalaattia ja ehkä myös munkkeja.

Ja tervetuloa tulevana vuonna muutenkin meille! Meillä tykätään vieraista kovasti ja joskus niitä jopa ruokitaan. (Kannattaa tulla ennemmin kuin myöhemmin, koska voi olla että myöhemmin on liian myöhään jo.)

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Synttärit



Kaksi vuotta siitä kun loin vahingossa blogin. Käsitöitä on tehty ja elämän ihmeellisyyksiä ihmetelty. Hauskaa että olet täällä ja luet mitä kirjoitan!

Niin se aika kuluu, niin se aika kuluu...

maanantai 16. marraskuuta 2009

Sain kirjeen.


Olen itse kirjoittanut sen nelivuotiaana mummolleni, enkä tiennyt siitä enää mitään ennen kuin nyt sain sen takaisin. Kirje kuuluu näin: MAMMU KIITOS TAKISTA TAKKI OLI HYVÄ HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ JA KEVÄTTÄ TOIVOO [METTA]


Valitettavasti siskonen oli sitten päässyt kirjeen kimppuun ennen kuin sitä oli ehditty lähettää, joten lopputulos on vähän suttuinen. Tämän kirjeen kirjoittamisen aikaan (siinä on päivämäärä, huom!) olen tosiaan ollut neljä ja puoli, ja siskonen juuri täyttämässä kaksi, niin että ei voine odottaa mitään suurta niin pieneltä ihmiseltä. Olen jalosti suostunut kuitenkin toistamaan kirjalliset saavutukseni, joskin vähän tiivistetymmässä muodossa Valitettavasti hyydyin vähän ennen allekirjoitusta joten toinen kirje on vähän lyhyempi: MAMMU KIITOS TAKISTA TAKISTA TAKKI OLI HYVÄ (Huomatkaa kuinka sanan "takista" toistolla on korostettu lahjan arvoa sekä myös leikitelty erikokoisilla kirjaimilla.)



Minusta tämä on kerta kaikkiaan hilpeä kiitoskirje!

Olen allekirjoituksen sijaan allepiirtänyt tikku-ukon kuvaamaan joko lahjan antajaa tai tyytyväistä uuden takin omistajaa. Kuvasta näkee, kuinka kädet eivät takista huolimatta ole olleet olennainen asia ihmisen rakenteessa siinä kehitysvaiheessa.

Huomatkaa enimmäkseen oikeinpäin olevat kirjaimet! Sittemmin vaikeaksi on osoittautunut muun muassa S ja N, joiden sijoittelu paperille on välillä ollut vähintään mielenkiintoista. F ja E on olleet niin kokonaisvaltaisia elämyksiä, ettei poikkiviivojen piirtely useinkaan ole loppunut niihin tavallisiin kahteen tai kolmeen, vaan niitä on käytetty vapaalla kädellä koko matkalta, usein toistakymmentä. Ei meillä nuukailla!


Tässä on kuva viimeisimmistä saavutuksistani sukankudonnan alalla ynnä lapaset kesän värjäysreissulta (kovin kapeat on ne).


Kuvausalustana uskollinen ystäväni tilkkupeitto, jonka tein 12. luokan käsitöissä samaan aikaan kun muualla tein kansallispukua. Jostain syystä kielsivät päätöstyön tekemisen käsityötunnilla... No, eihän meillä kunnianhimo yhteen kieltoon lopu. Olenkin aina halunnut tehdä tilkkupeiton! Värjäsin siis kankaansuikaleita ja ompelin niitä tilkuiksi ja kaitaleiksi ja sommittelin erilaisia peittoja ja virittelin taustakangasta ja vanua ja menihän siinä hermot monta kertaa mutta niin vain se tuli valmiiksi. Ihme.

torstai 12. marraskuuta 2009

Valkotasapaino


Maassa on hanki ja lampi oli jäässä kun ajoimme siitä ystävän kanssa ohi. Yritin valokuvata lumisia maisemia, puunoksia, katulamppuja, ohikiitäviä junia, mutta kamera ei ota kuvaa niinkuin haluaisin sen nähdä, vaan muuttelee värejä ominpäin, häivyttää esineitä, kuvaa pelkkää pimeyttä.

Ihmeen hyviä kuvia silti välillä, kun en edes osaa valokuvata. Tiedän juuri riittävästi siitä tietääkseni, etten yhtään tiedä siitä mitään. Mutta onhan sekin jo jotain.


Kyllä vaan, siinä tulee juna kohti katsojaa.

Ja menee, lujaa.

Opin säätämään valkotasapainoa.


Harjoittelen silloin tällöin, kun sattuu kiinnostamaan, kameran käyttöä. Siellä on kaikkia hienoja ominaisuuksia ja kykyjä, joilla en tee mitään jos en käytä niitä. Ergo, opettelen käyttämään kameraa. Onneksi se on niin fiksu että osaa ottaa kuvia vaikka sillä vain tähtäilisi sinne tänne ja räiskisi. Sitähän minä siis teen. :)

Kouks

Ach nein! Ei voi olla totta! Ei Jimmy voi olla murhaaja, ei se voi olla pahis! Sillä on niin kiltit silmät, paitsi tänään oli lopussa semmonen arvioiva katse niinkuin televisiossa pahiksilla on. Silmät viiruina.

On se vaan kiva kun niin jää koukkuun...

maanantai 19. lokakuuta 2009

Kadonnut lamm... alpakka

Oli kokonaan häipynyt mielestä se, että kudoin viime kesänä siitä kadonneesta alpakkalangasta kaulahuivin suunnilleen feather-and-fan -kuviolla. Se kyllä roikkuu eteisen naulassa, mutta ei enää pistä silmään ollenkaan. Nyt kun kerran löysin sen, purin sen samantien langaksi (ja yllätyin, kun siinä olikin kaksi kerää!) ja aloitin mallitilkulla, juu, ystävät, yllättykää! Katsotaan nyt, että hanskatko vai tuluskukkaro...

perjantai 16. lokakuuta 2009

Lokakuu

Syys on! Ulkona tuoksuu kuihtuneilta lehdiltä ja vähän lumelta. En usko että lunta nyt heti tulee, mutta sitäkin mahdollisuutta on jo vilautettu meille ihmisille maan päällä.

Olisi kiva laittaa sipuleita maahan ja yllättyä keväällä omista valinnoistaan.

Olisi kiva lähteä metsään retkelle ja löytää mitä siellä on löydettävissä. Tänä vuonna on annettu enimmäkseen sieniä, suppiksia, lampaankääpää, tatteja, veriseitikkejä ja muutama pikku kääpä. Käävät joutuivat pakastimeen eivätkä pääse sieltä pois ennen Suurta Värjäystä, joka tapahtuu joskus ensi vuosikymmenellä, luulen. Ruokasienet on enimmäkseen joutuneet ystäville ja pataan, raukat. Veriseitikit ja tatit on kuivattuna odottelemassa, ja odotan mielenkiinnolla mitä värejä niistä syntyy. Kääpien suhteen en ole lainkaan toiveikas, mutta kokeilla pitää kaikenlaista, se meille on opetettu.

Luonto on niin kaunis! Joka kesä uskon etten voi kestää syksyä ja talvea, kun kesää on ollut vasta näin vähän aikaa, mutta joka vuosi yllätän itseni syyskesällä odottamalla innokkaasti kylmää, värikästä, tuoksuvaa syksyä, marjoja, omenoita, ruskaa... ja sieniä!

Olisi kiva tehdä nukkeni valmiiksi. Se raukka on odottanut jo yli kuusi vuotta, ja olisi jo korkea aika sen saada vartalo, kädet ja jalat, hiukset, kauniita vaatteita ja makuupussi.

Kaikesta kivasta huolimatta tänään en ehdi. On työpäivä ja kuoropäivä. Toivottavasti kuorolaiset ovat tänäänkin innostuneita ja innokkaita opettelemaan uusia asioita. Toivottavasti osaan opettaa niin, että joku kokee oppivansa uutta. Toivottavasti uusi kuorolainen tulee tänäänkin. Toivon, että voimme kohta laulaa Matona, mia cara neliäänisesti ja puhtaasti! Toivon, että voimme kohta LAULAA sitä. Kohta. Opettele kärsivällisyyttä.


Hyvää päivää kaikille!

Metta

tiistai 1. syyskuuta 2009

Älytöntä

Kuulkaa, olen valaistunut!

Olen koko keskiaikaharrastukseni ajan luullut, että päällysvaatteeni ovat oikeasti olleet päällimmäisiä keskiajan ihmisillä, mutta ei: oikeasti tavallinen vaatetus suunnilleen kautta koko aikakauden on ollut seuraavanlainen

- hose eli kankaasta ommellut sukat (juu, näitä en ole vielä koskaan saanut aikaiseksi, vaan käyttänyt tavallisia sukkia olen)
- aluspaita (yleensä valkoista pellavaa tai köyhemmillä villaa)
- mekko (joka on siis pitkä- ja kapeahihainen, maahan asti ulottuva vaate, yleensä leveähelmainen ja kohtuullisen istuva, joskus napitettu tai nyöritetty)
- PÄÄLLYSVAATE joka on puettu kylmällä ilmalla tai likaista työtä tehdessä, LEVEÄHELMAINEN, USEIN VÄLJÄ VAATE!

Miten en ole koskaan tajunnut tätä? Tietenkään viitta ei ole työvaate, se on matkavaate ja sellaisiin oloihin, missä helmojen nostelu ja viitan kiinnipitäminen onnistuu helposti. Tavallisena talviulkovaatteena on käytetty erilaisia takkeja ja mekkoja ja tunikoita. Tämä siis koskee lähinnä tavallista kansaa, ei ylhäisiä, jotka tekevät omat sääntönsä ja joilla on varaa palvelijaan joka kantaa ostokset kun itse ei epäkäytännöllisten vaatteidensa takia pysty. Sikäli kun edes kävivät ostoksilla.

Lueskelin erilaisia nettilähteitä keskiajan vaatetuksesta ja huomioni kiinnittyi kirtleen. Sillä nimellä on kutsuttu vaikka minkälaisia vaatekappaleita, mutta useimmiten se tarkoittaa naisten melko tyköistuvaa mekkoa. Sellaista, joita näkee esim. keskiajan kalentereissa naisilla peltotöissä. Aluksi kirtle on ollut mekko, joka on ylhäältä tyköistuva ja levenee vyötäröltä alkaen (linkki), sitten myöhemmin istuva miehusta, jossa on edessä nyöritys, ja johon laaja helma on rypytetty kiinni (linkki).

Tietysti osaselitys on se, että keskiaikaharrastajat yleensä haluavat pukeutua aatelisiksi eivätkä tavan ihmisiksi, sitä kun saa olla omassakin elämässä kylliksi. Aatelisilla on erilaiset asut, laajempi valikoima, paremmat kankaat...

Nyt olen alkanut haluta ihan tavallisia keskiaikaisia vaatteita, tietysti niin autenttisia kuin mahdollista. Muinaispuku tai osia sellaiseen on tehty ja paraikaa tekeillä ja osin vasta suunnitteilla. Se käsittääkseni on ainakin arkivaate, ainakin jos tekee ihan tavan villasta ja pellavasta niinkuin nyt teen, ja ainakin kuvittelisin lukemani perusteella ettei Pohjolassa ollut muinaispukuaikaan niin paljon ja niin varakasta väkeä, että olisivat voineet käyttää kovin erilaisia vaatteita. Uskoisin, että kaikkien oli kuitenkin tehtävä töitä elääkseen. Toki juhlavaatteet oli rikkaalla erilaiset kuin köyhällä, mutta puhunkin arkipäivän käyttövaatteista.

Ilmoittauduin myös Sukkasatoon tänäkin vuonna, ja taas päädyin täyttämään Heinälatoa, vaikka tänä vuonna oli jopa kolme vaihtoehtoa.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Tänään

Kuulkaa, nyt on käynyt niin, että olen hukannut lankaa! Ostin viime kesänä alpakkalankaa yhden kerän, ja suunnittelin että hanskat, mutta missä on se nyt? Taustaksi täytyy sanoa, että yleensä tiedän varsin täsmällisesti missä lankani kuljeksivat. Jos joku nyt kysyisi, missä on se tämän postauksen Pelimanni-lanka, tietäisin heti sanoa että se on keittiön pöydällä (kai nyt kun tänä aamuna sen siihen etsin), ja kysymykseen "missä on se Italiasta tuotu silkkilanka", osaan suorilta sanoa että pienen pöydän reunalla huoneessani, mutta tämän alpakan kanssa on tapahtunut varsinainen katoamistemppu. Siitä ei ole minkäänlaisia muistijälkiäkään sen jälkeen, kun laitoin sen kuvan nettiin. Ehkä alpakka on varovainen ja haluaa pysytellä anonyyminä. Ehkä olen kutonut siitä jotain, enkä kuollaksenikaan voi muistaa mitä, saati sitten että olisin ylipäänsä käsitellyt sitä joskus. Ehkä se on kadonnut sinne samaan mustaan aukkoon mihin sukkien parit menevät pesukoneesta.

Havaintoja saapi ilmoitella kommenttilaatikkoon.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Lisää lankaa!

Onpas nyt lankaisa kuu. Meillä oli eilen käsityötapaaminen, johon tuli ennakkotiedoista poiketen vain kaksi ihmistä. Kolmaskin oli ilmoittautunut, mutta joutui koiravahdiksi eikä päässyt. Ehkä ensi kerralla, ei näin kesällä ole väliäkään. Suunnittelimme ensi viikon perjantaiksi seuraavaa käsityöiltaa. Tervetuloa sinne!

Ystävä oli ollut lomareissulla ja toi tuliaisina täysin yllättävästi Laurilan tilan vahvistettua villalankaa! Siinä on vielä lanoliinitkin tallella! Se tuoksuu lampaalta! Sitä on kaksi vyyhtiä ohutta lankaa! En tiedä mitä tekisin siitä, kun tuntuu etten raaski aloittaa sitä kun sitten se loppuu... Ehkä teen rohkeasti siitä polvisukat tai ison villahuivin. Tai villapaidan ainaoikeaa vironvillan kanssa (on suunnilleen samanpaksuista se). Tai sitten vain hipellän sitä pari viikkoa. Parasta olisikin, koska nyt tekeillä on akuutisti kirjava villatakki "Kojootti" sekä tumppupari, jolle pitäisi tehdä kaveriksi toinen pari.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Lankaa, lankaa!

Ostin tänään lankaa. Oli palkkapäivä. Nyt on 2050 g lisää lankaa kolmessa värissä. En ole koskaan ostanut niitä kymmenen lankakerän muovipusseja, mitä kaupoissa aina näkyy, mutta nyt ostin! Sokoksella myytiin isoveljeä alennuksella, joten ostin kullankeltaista ja sammaleenvihreää kilon kumpaakin. Ja olen ihan äimistynyt vieläkin. Sitä on niin paljon!

Mietin jo Sylviäkin, mutta se taitaa olla sen verran epäkäytännöllinen vaate kuitenkin, että tullee jotakin muuta sitten. Nyt mielessä liikkuu villatakki yhden lahjalangan kanssa, sellaisen punakirjavan. Katsotaan koska viitsin tehdä suunnitelmia edes...

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Juustonpakkaajien perussääntö:

Juusto tulee sinun niin pakkaaman, ettei sitä saa käärittyä enää toista kertaa muoviinsa.

Nam.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Turuust

Hei vaan taas!

Kävin Turussa vuonna 1439 ja 2009


Autenttista keskiajan tunnelmaa tuomassa oli kaksi villisian porsasta.


Näitä katsellessa käsikin herposi niin että nekku tipahti hiekkamaahan ja muuttui syömäkelvottomaksi. Tai jos olisin ollut keskiajan lapsi, olisin varmaan imeskellyt hiekat pois, mutta jotenkin ne siat arveluttivat...



Yhtäkkiä väkijoukon ylle kohosi suunnaton lohikäärme, jota kaikki kavahtivat. Onneksi se ei kuitenkaan surmannut yhtään linnanneitoa, vaan kesyyntyi kiltiksi. Vaikka ei siltä näytäkään.


Nykyajassa istuksittiin katselemassa vettä ja lokkeja pöllinnokassa,


kuunneltiin hyvää musiikkia ja syötiin sekalaisia eväitä,


ihmeteltiin maahan kaatuneita kukkaruukkuja

ja kertakaikkiaan pidettiin lomaa.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Nukutuskello

Luulin, että se on herätyskello, mutta sepä päättikin hallita kokonaisvaltaisesti nukkumiselämääni. Omavaltaisesti se sammutti valot päätettyään ilmeisesti, että nyt on nukkumaanmenoaika, ihan viimeistään! No, oli se vähän tylsä kirjakin, mutta ei olisi enää ollut monta sivua jäljellä. Olisin sen voinut loppuun asti sentään lukea. Ja öisin on täällä kuitenkin sen verran pimeää, ettei lukeminen sisällä ihan onnistu.

Käsityönä olen tehnyt pötkylöitä. Kuvan laitan huomenna jos maltan, mutta jos en, kuvitelkaa omin päin.

Kuuma on! En tiedä voiko täällä ollenkaan nukkua, kun ikkunatkaan eivät ole avattavaa mallia.

Niin oli aurinkoinen viikonloppu Turussa, että paloin, mutta vain niiltä alueilta, joita keskiaikapuku ei peitä, eli kaula-aukosta. Nyt kutittaa kovin. Täytyy huomenna muistaa aurinkorasva, kun kuitenkin pyöräilen sinne ja takaisin, eli 40 km/n. 3 h. Olenkin polkenut nyt ahkerasti, melkein joka päivä, kun töissä täytyy käydä, mutta bussikortissa ei ole rahaa eikä aikaa. Lataan sen vaikka sitten kun kyllästyn pyöräilyyn tai saan palkan. Menomatka kahdeksan jälkeen aamulla on yleensä aika tuskainen ja hidas, mutta takaisinpäin olen muutaman kerran tullut jopa tunnissa, mikä on aika hyvin. Kahtakymppiä keskimäärin.

Vaan ei auta, nukkumaan on mentävä, että jaksan taas huomisaamuna reippaasti polkea töihin!

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Istuu kuin hansikas

Muistiin itselle hanskan sormien silmukoiden lukumääriä:


Yhteensä 45 s:

peukalokiilan jälkeen 8 krs
pikkurillille 5+6 s +1 lisätty = 12 s
pikkurillin jälkeen 3 välikrs
nimettömälle 6+5 s + 2 poimittua + 1 lisätty = 14 s
keskisormelle 5+6 s +2 poimittua + 2 lisättyä = 15 s
etusormelle 6+6 s + 2 poimittua = 14 s
peukalossa arviolta 6+6+4 = 16 s (tai 7+7+3 = 17 s)


Yhteensä 40 s:

pikkusormi 5+5+2 = 12 s
3 välikrs
nimetön 4+2+5+2 = 13 s
keskisormi 5+2+5+2 = 14 s
etusormi 5+6+2 = 13 s
peukalo ehkä 6+6+3 = 15 s


Minulla on aika alhaalta alkava pikkusormi, ja tykkään että hanska saa istua pikkurillin tyvestäkin. Joillekin 3 välikerrosta voi olla liikaa, mutta minä olen joskus tehnyt viisikin, vaikka lanka oli ihan jotain tavallisen vahvuista. Kokeilkaa ite!

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Luonnon kiertokulku

Lankaa on. Se on fakta. Osa langasta on sellaista, joka ei omissa käsissä tule koskaan kudotuksi. Fakta. Tällaisten mietteiden vallassa päädyin radikaaliin langankiertoon (ei vaarallista ympäristölle, luult.) Äiti-Puffan blogista löytyneen vinkin mukaisesti.

Toivottavasti vaihdossa saamani lanka on jotain muuta ja viehkompaa kuin se mitä itse lykkään liikkeelle.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Taitohaaste

Ensimmäiset 5 ihmistä, jotka kommentoivat, saavat jotakin tekemääni. Minun valintani. Sinulle.

Tässä tarjouksessa on muutamia sääntöjä ja rajoituksia:
- Ei ole takuita siitä, että pidät tekemästäni.
- Tekemäni juttu on vain sinua varten.
- Se tehdään tämän vuoden aikana.
- Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se voisi olla. Se voi olla tarina, se voi olla runo.Voin piirtää tai maalata jotakin. Voin leipoa jotain ja lähettää sen sinulle. Kuka tietää? Et ainakaan sinä!
- Säilytän itselläni oikeuden tehdä jotain hyvin omituista.

Haaste? Haaste on se, että sinunkin täytyy laittaa tämä blogiisi. Kaikki me osaamme tehdä jotain!

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Edistys

Kotimatkan pituus: 1560 silmukkaa.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Lääkintää

Hampaat on nyt tosi puuduksissa. Reagoin ilmeisen hyvin puudutusaineeseen, kun viimeksikin meni heti tunnottomaksi ja sitä sitten kestikin monta tuntia. Nyt poistettiin viisaudenhampaat. Kaikki neljä. Lääkärisetä kysyi että otetaanko kaikki kerralla vai pareittain. Mikä kysymys se nyt on? Kuka sinne vapaaehtoisesti monta kertaa menee? En mene minä.

Hermotuksen rajat on ainakin kasvojen alueella selkeät. Alaleuka ja kieli on tunnottomat, mutta siihen se sitten rajoittuukin. Ylähuulella on vähän orpo olo yksinään, kun alahuuli ei oikein tajua mitään, mutta kaipa se pärjäilee sentään.

Villatakki tuli valmiiksi. Laitoin lopulta siihen kolmea eri lankaa, kun en halunnut ostaa ylimääräistä vyyhtiä tai edes puolikasta hihojen resoreita varten. Ne on hiukan tummemmat kuin muu takki, mutta minua ei haittaa. Nätti se vaan on.

Kaikki tämä lääkitys (puudutus, särkylääke ja antibiootti) saa näköjään ajatukset harhailemaan. Puhuminen on vaikeaa kun hampaat pitää kuulemma pitää yhdessä ja kieli on puudutettu. Hmph. Jatkan harhailua.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Ihme-Pirkka

Tulin vain ilmoittamaan, että February Lady edistyy tasaisesti ja kauniisti. Vähän väliä siis keksin siinä vian jonka takia on purettava vähintään kainaloihin asti, ja yleensä koko juttu. Ystävissä on kuitenkin se hyvä puoli, että he estävät tekemästä pahimpia tyhmyyksiä. Kiitos, Hopeaseppä! Siitä tulee ihan hyvä näin.

Minullahan oli lankaa alunperin 150 g, ja tietenkään siitä ei saa villatakkia, edes pitsistä, edes vaikka kutoisi niin nopeasti ettei lanka millään ehdi loppua. Aloitin silti, kuten ehkä muistatte. Pääsin iloisesti yli kaarrokkeen (kauluksesta aloitettu neule siis) ja vähän matkaa miehustaa alaspäin, kun ensimmäinen kerä (puolet langasta) loppui. Loppulanka riittäisi siis ehkä melkein vyötärölle asti, mutta helma ja hihat jäisivät vallan tekemättä. Lankahan oli tietenkin kirpparilta ostettua nimetöntä ja tuntematonta harvinaista tiilenpunaista.

Riensin tekeleen kanssa lankakauppaan, jossa kerroin myyjälle etsiväni ihmettä. Ihmettä ei siellä ollut (sen sijaan kyllä valtavasti muita ihania lankoja), ja ajattelin että täytyy sitten tehdä vaikka raidallinen. Kuitenkin ihan vain käväisin Pirkanmaan Kotityössä (Taito-Shop, pöh) katselemassa muita lankoja, ja siellähän se ihme olikin! Olin vain etsinyt väärästä paikasta. Sekä ohutta että paksua Pirkkalankaa juuri ihan melkein samassa sävyssä.

Langan koostumus ja kiilto ovat tietenkin ihan erit, mutta väri on niin lähelle sama, että useimmissa keinovalaistuksissa ei varmaan huomaa että takissa on kahta eri lankaa. Tietysti tiedän sen itse, enkä voi olla katselematta rajoja, mutta ehkä siihenkin tottuu.

Sitten vielä kun minulla ei ole tapana tehdä mitään mallitilkkuja, noudattaa annettuja tiheyksiä, vaihtaa puikkoja sen jälkeen kun yhdet on käteen osuneet, saati sitten ylipäänsä noudattaa ohjetta, oli kovin yllättävää huomata, että tiheyteni tässä takissa oli ohjeen mukainen! Puikot on erit, lanka on kahta eriä ja ihan muuta kuin ohjeessa, ja käsialani on parhaimmillaankin löysä, pahimmillaan kalaverkko. Kyllä osaa neulomukset yllättää!


Siskonen on ehkä tulossa tällä viikolla.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Kevään vääjäämätön saapuminen

Hei huomasitteko, minulla on lukija! Olen otettu.


Viime aikoina olen tehnyt levottomasti sitä sun tätä keskittymättä kunnolla mihinkään. Kudoin vähän mustaa tumppua, mutta se jäi kun ei niitä silmukoita edes näe, ja sitäpaitsi siitä oli tulossa vähän liian pieni.

Kudoin vähän viime syksynä aloitettua raidallista villatakkia, mutta se on vähän hankala kuljettaa mukana, siitä oli tulossa vääränmallinen, siinä ei ollut napinläpiä (mikä ei sitten ollutkaan kriittinen moka, koska ne voi ihan hyvin tehdä siihen toiseen etukappaleeseen, toim. huom.), ja mikä pahinta, sen puikkoa, pyörö-, tarvittiin toiseen ja itse asiassa kolmanteenkin työhön välillä. Viimein ystäväni, joka tykkää purkaa, antoi sille tuomion (ei se oo kumminkaan hyvä tommosena, ja vähänkö sua harmittaa purkaa se sitten kun se on valmis ja huono) (ja varmaan suurimpana syynä tähän suostutteluun oli se, että hän tykkää purkaa. Sic.) ja nyt on taas pari kerää lankaa.

Kudoin ensimmäisen vihjeen Lankakomeron Päivin Kevätpäiväntasausyllätyshuiviin (ihan nimen perusteella päätin osallistua, tietenkin), mutta en voinut jatkaa, koska seuraava vihje julkaistaan kuulemma vasta ensi viikolla. Olisin jatkanut heti vaikka kuinka pitkälle (pääasiassa koska se oli tunnilla mukana, ja keskittyminen ei vaadi käsiä ja kutominen ei vaadi aivoja), mutta se jäi siihen odottamaan, ja nyt pelkään etten enää viitsi aloittaa seuraavasta vihjeestä, kun se on ollut jo näin kauan kesken. Kertakaikkiaan ihmeelliset ovat tavan neulojan aivoitukset!

Kehräilin hiljalleen villoja langaksipäin, mutta en vielä edes kerrannut mitään, koska jokaista plaatua on yksi kerä. Nyt on tulossa kaksi samanlaisehkoa, paksuhkoa, mutta heti kun tein Sunitlman, into loppui. Myös tietysti sen takia kehrääminen jää päivän aikana vähemmälle, että en tee sitä bussissa. Paksun langan kehrääminen tuntuu yllättävästi vaikeammalta kuin ohuen. Ohut hiutu soljuu sormista melkein itsestään, mutta paksuun tulee kaikenlaiseja möykkyjä ja ohuita kohtia, katkeamia ja kiharoita, ja sen kierrekin vaihtelee hetkestä toiseen, ja tietysti myös elokuvan jännyyden mukaan.

Sitten kun mikään muu ei onnistu, mitä tekee hän? Aloittaa villatakin hän. Aloitti February Ladyn Flintknitsin ohjeella. Aloitti kerran ja antoi ystävänsä purkaa sen (hän nauttii siitä :D). Löysi täydellisen langan hän, punaruskean, kirpparilta ostetun, unohdetun, löydetyn, silitellyn. Mutta sitä on liian vähän! Mitä tekee hän? Kutoo silti, mahdollisimman nopeasti ehtiäkseen loppuun ennen lankaa. Nyt hänellä on päällä kolmannes villatakkia, johon on käytetty puolet langasta, ja ihmettelee hän elämän epäreiluutta.

Olohuoneen nurkassa on kuusi. Se tietää kevättä.


Ystävien kanssa katselimme komeita haloilmiöitä. Tuli kouluaika mieleen, jolloin maantiedon ja kuvaamataiteen opettaja oli kovin innostunut haloista, ja kylminä talviaamuina katseltiin auringon monistumista. Kuva ei tee aiheelle oikeutta, mutta kyllä te tiedätte miltä se näyttää. Iso ja pyöreä, ei saa katsoa paljain silmin.




Ehkä teen taas ystävän onnelliseksi... <3

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Tarina

Koulu alkoi, ja taas on heti aikaa kutoa. Meillä on tässä jaksossa paljon samaa ainetta, mikä on vaihtelua viime vuoden mihin tahansa jaksoon, joissa oli yhtä oppiainetta aina juuri niin vähän, ettei voinut olla yhtään tuntia pois (meillä on 80 % läsnäolopakko). Tämä jakso on ensimmäinen erikoinen, kun viime vuosi meni kokonaan yleisissä jutuissa. Anteeksi epämääräisyys. Aivopuutuma on.

Viime kesänä istuttiin muutamien ystävien kanssa pihamaalla syömässä baklavaa, eikun tekemässä käsitöitä, kun yhtäkkiä pensasaidan alta kammersi esiin siili. Olimme tietysti mielissämme että joku meidänkin seurassamme viihtyy, ja tarjosimme siilille syötävää. Siili söi eikä pannut seuraa pahakseen vaan yritti kiivetä lähimpien jalkojen yli keskelle ihmisrinkiä (joka siinä vaiheessa oli jo aivan ihastuksissaan ylenpalttisesta huomiosta), ruuan toivossa varmaankin. Jalat olivat kuitenkin ylivoimainen este, ja siili palasi lautasensa luo. Pian syötyään kaiken mitä meillä oli tarjolla siili tajusi yhtäkkiä katsoa kunnolla ympärilleen ja huomasikin yllätyksekseen että ruuantarjoajat olivatkin eläviä. Tämä oli selvästi suuri järkytys, sillä sen koommin ei siiliä ole näkynyt.

Tässä päivän antimet, nähdään taas!