lauantai 3. toukokuuta 2008

Kesäistä

Että olenkin tylsä, mutta on ilmoja pidellyt! Tänään istuimme ystävän pihassa pitkän aikaa juomassa teetä - ja vähän jäätelöä oli osallisena myös. Enkä edes palanut, koska ystävä oli fiksu(mpi kuin minä) ja tarjosi aurinkorasvaa, eikä mitään tavallista suojakertoimella 5-15 vaan 25. Se tuntui olevan tänään ihan riittävästi, ainakin puolivarjossa. Vahvin rasva mitä minulta löytyy on kai 60. Se riittää keskikesälläkin. Juu, minä palan melko nopeasti.

Siskonen lähetti Kiinasta viestiä, että hauskaa on. Oli kuulemma kauppakeskus tyhjennetty heitä varten! Ja kaikki on kovasti vieraan oloista. Muistaakseni tulevat ensi tiistaina takaisin. Kameran saan silti kai vasta kesäkuulla kun taas tavataan, joten kuvia tulee sitten.