Tuoli ja kissa

Sain uuden nojatuolin! Tai ei se kokonaan uusi ole, vaan Hehkun muuttohävikistä. Mutta minulle se on uusi. Ja kissalle! Piitu meinasi tulla vallan hulluksi, kun oli jotain uutta, ihanaa! (Nyt se esittää tuolla muuten vain hullua, mouruaa ja hyppelehtii - johtuu varmaan ahvenpatéesta.) Piitu tutki tuolia joka puolelta, ja hyppäsi sen selkänojalle ja haisteli sen, hieroi poskiaan joka paikkaan. Yritti metsästää tuolin keravalta jotain (en oikein tiedä mitä, ei siellä minusta mitään ollut, mutta ehkä kisu oli löytävinään sieltä jotain saalistettavaa)



ja lopulta aikoi teroittaa kyntensä kankaaseen. Oli pakko leikata sen kynnet ettei menisi uusi tuoli sälöiksi heti puolen tunnin sisällä. Vieläkin Piitua kiinnostaa uusi tuoli ihan kauheasti, siinä pitää vähän kävellä ja ehkä ohimennen vähän kynsillä kokeilla. Niin että Hehku, et kyllä ikinä enää tahdo tätä nojatuolia takaisin... En kyllä muutenkaan antaisi, tämä on mukava kuin mikä. Kuvat on tärähtäneitä, mutta niin on kyllä mallikin, anteeksi vain.




Olen ommellut heijastimia, mutta antanut ja lähettänyt ne kaikki pois muistamatta valokuvata niitä. Höh. Täytyy siis tehdä vielä ainakin yksi, että saan kuvan. Ja sitäpaitsi ajattelin muutenkin lähettää Viulunrakentajalle heijastimen, koska se on sellainen ihminen jolla ei luultavasti ole yhtään, ja tykkäisin pitää sen hengissä ja tolpillaan. Heijastin on halpa henkivakuutus, ystävät kalliit. Tai jos ei nyt ihan henkivakuutus, niin heijastava esine kuitenkin.

Pesukoneen ihmeellinen sisäinen elämä

Näitä samanlaisia sukkia on yhteensä noin kolme paria, mutta jostakin syystä, riippumatta siitä, montako sukkaa laittaa pesuun, niitä tulee yleensä aina koneesta kolme. Sukkien alla häämöttää myös seuraava projekti. Keskiaikaa pitkästä aikaa. En voi kuitenkaan tällä erää kertoa siitä muuta, anteeksi vain vihjailu.

Kesällä saamani hunteuneula (on niitä enemmänkin, neljä yhteensä) törröttää siinä näkyvillä myös. On ne kauniit... Hopeaseppä-ystävä niitä teki Turun markkinoille myyntiin.

Juureksia

Kiitos arvanneille! Molemmat olitte oikeassa, porkkana on 5 cm pitkä, ja häntineen 5,5 cm. Meidän pihamaa on tosiaan savijankkoa, jossa ei ole koskaan porkkanat kasvaneet, ja siksi laitoinkin keväällä parvekelaatikoihin porkkanansiemeniä (ovelasti kuin salapoliisi päättelin, että porkkana tykkää kasvaa kunnollisessa mullassa, ja sitähän parvekelaatikoissa juuri on), ja koko kesän killistelin niitä tyytyväisenä ja odottelin kunnon satoa. No, näitte minkälaisen sadon sain. Ehkä meidän piha ei vain sovi porkkanan kasvutavalle, oli multa mitä hyvänsä. Retiisit kasvoi samoissa laatikoissa (jos kerran porkkanoita niin miksei samantien muitakin vihanneksia) hurjasti vartta ja teki siemeniä, mitä ei sentään meilläkään ole koskaan ennen tapahtunut minun muistini aikana. Retiisejä niistä ei tullut, siis niitä syötäviä osia, kuin ehkä kolme. Mutta koe oli silti mieltä kiehtova ja piti koko kesän ajan jännitystä yllä.

Kissa yrittää ärsyttää ihan tahallaan. Se kurottaa tassulla pöydälle ja riipii sieltä harjan, jota käytän tumppujen sisuksien harjaamiseen. Ei kissa sillä mitään tee, mutta haluaa nähdä sen putoavan, ja haluaa että kiellän sitä. Samoin se käy kaatamassa pienen korin, johon säilön jämälankoja siinä ehkäpä turhassa toivossa, että joskus tekisin niistä jotain. Kissaa ei niinkään kiinnosta ne langat, jotka se saisi sieltä noukittua helposti ulos, jos se haluaisi vaikka pallotella lankanyttyröillä, vaan se haluaa että katson sitä ja komennan. Huomiota sekin.




Tuomiokirkko oli kaunis iltapäivän auringonpaisteessa. Vielä kauniimpi se oli luonnossa, mutta saa tästäkin jonkinlaisen käsityksen.