keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Kuvia

Kuvia joita olen pantannut jo kauan, kamera kun on yleensä niin kaukana, eli käden ulottuvilla...

Tässä on ystävän punamustat villasukat.

Kudottu 2,5 mm bambupuikoilla, lanka on virolaista villaa. Sitä jäikin vielä johonkin pikkujuttuun.




Mistä tietää mikä puikko sitten kudotaan? Jaa, yleensä minä menen vaistolla, on siitä tähän asti aina jotakin tullut. Nämä ovat kyllä äidin kädet, koska sattuivat olemaan hollilla ja omia on kovin vaikea kuvata yhtäaikaa :)


Olen kutonut kovasti sormikkaita epätoivoisena tavoitteena saada aikaan itselle sopiva pari. Tähän mennessä on syntynyt viisi mallia, joista ensimmäinen oli liian pieni, koki purkuelämyksen ja jatkoi eloa näinä:


Kyllä ne ovat sittemmin valmistuneet ja prässättykin, mutta ovat kovin ujot ja välttelevät kameraa ja valoa. Näiden kohdalla minulla on varmaan niksahtanut aivoissa, koskapa toinen on SUUREMPI kuin ensimmäinen. Toinen on AINA pienempi, teki millä puikoilla hyvänsä, koska tahansa. Hyvin kummallista.

Lanka on Tampereen käsityömessuilta, ihanan pehmeää merinovillaa. Puikot vasiten ostetut 2,5-milliset sormikaspuikot. Näistä tuli valtavan suuret, ja sitäpaitsi aika kauheat. Kirjoneule on niin vaikeaa minulle.


Oliko tylsä päivä töissä? Ei, kun oli hyvää seuraa:

Nämä ovat toiset hansikkaat. Enää vähän liian leveät... Tein kuitenkin molemmat ja ne löysivät käyttäjän melkein heti. Innostuin vielä kirjomaan villalangalla niitä, kuva tulee ehkä kunhan kirjonta on valmis. Se etenee luultavasti hitaasti sillä hanskat ovat jo käytössä ystävällä ja kirjon niitä silloin kun huvittaa. Puikkoja en vaihtanut vaikka lanka on paljon paksumpaa, joten neule on todella tiivistä. Lanka on jokin kirppislöytö, ehkä 7 veljestä, ja puikot siis vieläkin 2,5 mm lyhköset bambut.


Kolmas pari oli ihan liki ettei tullut sopiva, sormet jäivät lyhyiksi kun en viitsinyt mittailla tarkemmin (ja vaihdoin taas lankaa).

Nämä menevät Espooseen viikonloppuna, ystävättärellä on syntymäpäivä. Ihanan pörröistä lankaa, löytynyt kirpputorilta nimettömänä. Tuntuu ihan mukavalta, kai siinä jonkin verran on villaa tai muita eläinperäisiä. Samat puikot edelleen, 2,5 mm bambuiset.

Tämä on uusin yritys:


Ihana lanka! Raidallinen ja vähän pätkävärjätty, murretut kirkkaat värit. Puolet puuvillaa, puolet villaa (no, hiukan polyjotain edustuksen vuoksi). Toinen on vielä kesken kun jouduin purkamaan aika paljon ettei toinen olisi TAAS pienempi ensimmäistä. Nämä ovat ehdottomasti Espoon juhlakäsineet, kun nuo edelliset ovat arki-.

Lanka on saksalaista laatutyötä, Online Summer color ja puikkoja en ole vieläkään vaihtanut. Mitä nyt ostin toiset että saa molempia käsiä kutoa yhtä aikaa, kun nyt näitä käsineitä näyttää tulevan.


Sitten on tietysti vielä ne Turkulaiselle lupaamani polvisukat, jotka ovat vielä vyyhtivaiheessa... Ettei vaan tekeminen loppuisi kesken, enää.

2 kommenttia:

siskonen kirjoitti...

noni, nyt on kuvia. monenlaisia näköjään oot tehny, se on kiva se. ei käy ainakaan tylsäks tekeminen. saako siskonen seuraavat jos et vielä niitäkään kelpuuta itselles? mitä kutoo äiti siinä yhdessä kuvassa? nähhään pian!

Metta kirjoitti...

Äiti kutoo kai sukkaa, kärjestä alkaen. Tuli muistaakseni mulle yösukiks ne, ja hyvät on (ainakin siis ne yösukat on hyvät). Siskonen saa aina pyytää multa käsitöitä. Sukkaa pukkaa, kunhan joku vaan ottaa vastaan. Ja hanskaa ja tumppua, villapaidat on enemmän suunniteltuja (siis että on oikein otettu langat esille ja valittu niistä parhaat).