lauantai 9. elokuuta 2008

Laiska olo

Viikon päästä on keskiaikamarkkinat. Pitäisi saada lainassa olevia pukuja sen verran takaisin, että olisi edes itselle vaatteet. Nyt on vain pari vanhaa, outoa tai keskeneräistä kotona. Ja kengät, niitäkin voisi taas miettiä välillä.

Tänään olin niin kovin reipas, että otin tähän viereeni tämän punaisen puvun (joka on siis vieläkin kesken). Siinä se on ollut hiukan syyttävän näköisenä kainalossa, tuijottanut vaativasti vuoroin minua ja ompelurasiaa, välillä myös kameraa. Olen kuin en huomaisikaan, ehkä se lannistuu ja menee takaisin nurkkaan.

Sentään jotain kudoin, kun tänään oli tavanomaisten bussimatkojen lisäksi kaksi lisää, yhtä pitkiä ja maalle. Kävin katsomassa ystävän pajaa ja päätin matkalla, etten välitä enää niistä ruskeakirjavien sukkien palmikoista, kun eivät kerran kuitenkaan näy (kuvassa). Niin sitten kudoin vaan, yritin sentään samanpituiset tehdä niistä, mutta sekin on vähän arvuuttelua, koska kerrosten laskeminen on niin tylsää. Nyt olen kantapäässä ja toisen päättelisin, jos olisi neula. Tässä. Nyt. Mutta eipä vaan ole.

Ja muuten, jatkoin myös niitä punaruskeita tekeleitä, mutta purin melkein sen minkä kudoinkin, ja taas on tekemistä! Jännää...

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oletpas laittanut hurmaavan kuvan itsestäsi tuohon sivuun :D. Minä olen neulahuovuttanut sydämiä :o. Ei taas mitään ajatusta että mihin, kunhan teen.

Metta kirjoitti...

Kiitos kiitos! Siinä minulla on vielä kiharatkin...

Ainahan jotain pitää tehdä. Huovutetut sydämethän voisi olla vaikka kivoja heijastimia, jos niitä vaikka kirjoisi heijastinnauhalla.

Omppu kirjoitti...

Mä tein viime talvena punaisesta huovasta leikattuihin sydämiin kirjontaa heijastinnauhalla, en siis tosin itse huovuttanut. Niistä tuli ihan kivoja.

Metta kirjoitti...

Niin, sanos muuta. Olenkohan nähnyt niitä sinulla vai osasinko ihan omasta päästä kuvitella vastaavan?

Omppu kirjoitti...

Atrolla olet voinut nähdä, ja Ilarilla ja Ennillä.

Metta kirjoitti...

Juu. Olenkin ehkä. Joka tapauksessa kiva idea!