Sukkia

Valmistuneita:

Valkoiset Terho-sukat vaaanhasta seiskaveikasta. Aloitin maanantaina, lopetin tiistaina.

Punakirjavat Polkkasukat, marjapuurot, aloitin tiistaina, lopetin tänään.

Seuraavat on jo puikoilla.

Skootterit

Kudoin häntä kolme sukkaa. Ensimmäinen oli kaunis, raidallinen ja palmikoitu. Olin juuri aloittamassa toista, kun ystäväni purki ensimmäisen. Kokonaan. Ystävä oli täysissä järjissään ja läsnä ja minäkin olin läsnä. Tässä on nyt jotakin kummallista...

Sitten sain toisen sukan valmiiksi (ihme kyllä, yleensähän toinen juuttuu johonkin kantapään tietämille) ja aloittelin kolmatta. Siinä vaiheessa aloin olla jo hirveän kyllästynyt lankaan (joka on kyllä kaunista, Hjertegarnin sukkalankaa) ja siihen että mitään ei tapahdu vaikka kuinka kutoo. Kolmas sukkaparka oli siis jumissa kantapäässä.

Aloitin villatakin. Looginen ratkaisu tässä vaiheessa tietysti. Jotain pitää kutoa, ja jos sukka ei etenekään, villatakki varmasti. Kudoin kaksi hihaa melkein ylös asti (koulussa oli vaikea mittailla yläosan kavennuksia ja jätin keskeneräisiksi). Sukka kiusasi edelleen keittiön pöydällä ja yöpöydällä ja repussa. Aloitin toisen etukappaleen torstaina anatomiankokeen jälkeen (vaikea, en tiedä pääsinkö läpi, mutta tulokset on kuulemma tulleet jo..). Perjantaina sitten suivaannuin ja tempaisin hylätyn ja jätetyn sukankutimen esiin. Lauantai-iltana minulla oli kaksi sukkaa. Kaksi samanlaista, kaunista polvisukkaa.

Kuvaa ei ole. Kuvitelkaa vähän liian lyhyet polvisukat, tummanpuna-marjapuuronpuna-valkoharmaa-raidalliset. Jos huvittaa.

Villatakki jäi sitten siihen, mutta aikaahan maailmassa riittää. Ja sitä tehdään koko ajan lisää.


Muok: ystävän kanssa ollaan yhteisymmärryksissämme purkamisen syistä. Kakkosessa ja kolmosessa ei ole palmikoita.

Lievä ärsytys

Mitä ajattelin tänään? Knit in public -tapahtumia.

Miten niin knit in public ihan kuin siinä olisi jotain tosi vallankumouksellista? Eikö muka koulu ole julkinen paikka? Meidän koulussa kudotaan ihan julkisesti tunnilla ja joskus myös salaa. Vanhaan hyvään aikaan naiset kutoivat aina kun vain kädet oli vapaana, jopa matkat, jotka siis yleensä tehtiin kävellen. Se onnistuu ihan normaaliltakin ihmiseltä, kokeiltu on. Sillä viisiin pidettiin perheen jalat lämpimänä. Minä olen aina kutonut, ja jos ympärillä on ollut ihmisiä, ne on nähneet sen. Jos olen sattunut olemaan bussissa tai kadulla tai kaupassa tai kirjastossa tai puistossa, kai olen sitten edistänyt kutomisaatetta ja knit in public kovasti. Mummot aina sitä ihmettelee, tai kai ne on vain rohkeimpia kommentoimaan. Että kuin sie nyt tuommost teet tuos noin? Ja on se vaan hyvä et nuoretki viel osaa! Juu, osaan, ja suurin osa tutuistanikin osaa, ja äiti ja isoäiti ja täti. Ja tämmöistä teen kun ei osaa kädet jouten olla, sen verran vanhan ajan ihmistä minussakin on.

No joo, osaan olla myös kädet jouten... Mutta elokuviin pitää ottaa kudin mukaan (mielellään joku helppo ettei tarvitse purkaa).

Mietin aina noita tunnisteita. Tämä blogger haluaisi teksteille tunnisteet, joilla sitten voi etsiä tiettyyn kategoriaan kuuluvia juttuja. Ihan hyvä idea, mutta tämä tarjoaa, että esim. skootterit, loma, syksy. On siinäkin valikoima! Miksi skootterit? Loman ymmärrän, mutta syksy? Kuinka monta tekstiä blogissa yleensä voi olla tunnisteella syksy ilman että se esim. esittelee Suomen vuodenaikoja?

Apu on lähellä

Vyyhdinpuut on näppärät, juu, mutta melkein kaikki vyyhdit on tehty pienemmiksi... On niistä silti apua, sillä vyyhtiäpitelevät kädet puuttuvat liki jatkuvasti tämän talon varustuksesta.

Moi

Oli vaan ihan pakko tulla sanomaan, kun äkkäsin äsken, etten olekaan enää vapaa! Viime keväänä alkoi taas opiskelu, jota kestääkin sitten 4,5 vuotta (enää neljä jäljellä, jee!), eikä ole niin helppo lähteä esim. au pairiksi. Ei niin että olisin menossakaan tai koskaan oikeasti harkinnutkaan sitä, mutta nyt en kumminkaan voi. Hassua. Ehdin muutamassa vuodessa niin tottua siihen vapauteen mennä ja olla, kun olin töissä ja muualla töissä ja Ruotsissa töissä ja yliopistossa ja töissä. Tietysti meidänkin koulusta pääsee pois ja voi pitää välivuosia ja muuta, mutta en halua pois tästä meidän ihanasta ryhmästä, joka tekee koulunkäynnistä mielenkiintoista ja mukavaa. Kiitos siis tässä samalla koko ryhmälle!

Häkkyrä

Anteeksi! Piti palata asiaan ihan hetikohta, mutta jäihän se tietysti kun en heti sitä tehnyt.

Tämä häkkyrä siis, jota arvuuttelin huvikseni elokuussa:



on tietysti tämä:


Vyyhdinpuut! Pappa, äidinäidinisä, jota en ole koskaan tavannut, mutta sen sijaan kuullut paljonkin, oli kätevä käsistään ja näperteli mielellään. Perheen naisväelle pappa teki tällaiset vyyhdinpuut, jotka ovat toimineet viime vuosina saunajakkarana (ilman vyyhtiosuutta toki). Minä sain nämä kesällä ja innoissani aloitin heti valkoisen maalin rapsuttelun. Vähän se on kesken, mutta eipä ole mitään kiirettäkään. Näissä on papan virittelemä mekanismi, joka sanoo pling, kun on vyyhditty 60 kierrosta. Sitä varten siellä on ne jouset ja rattaat ja muut.

Sain myös rukin! Ja nauhapirran! Pirta ainakin on papan tekemä, mutta äiti ei ollutkaan ihan varma, oliko rukkikin. Oli miten oli, kaunis se on ja paljon sillä on tehty lankaa.




Meillä ei silti vielä oikein suju yhteistyö. Minä haluaisin lankaa, kun taas rukki tekisi vain hahtuvaa ja syrttyjä. Sillä on niin kiire saada lankaa rullalle, ettei se malta odotella kun kehrääjä yrittää pidätellä saadakseen edes vähän kierrettä. Vika voi olla siinä, että tämä rukki on tarkoitettu pellavan kehräämiseen, ja siinä on valtavan suuri mikäsenytonkaansuhde - pyörän ja siiven välillä. Pikkuinen lennin pyörähtää noin 21 kertaa siinä missä pyörä menee kerran ympäri. Selvitin asiaa ja annoin kertoa itselleni, että se on liian nopeaa villan kehräämiseen. Että ei tästä ehkä mitään tule, mutta onpahan hieno rukki kuitenkin!

Ja innoittaa se värttinällä kehräämiseen, että edes jotain lankaa olisi. Tänäänkin kehräsin melkein värttinällisen karitsanvillaa ja kyllä on rasvaiset kädet! Mietin kehrätessäni sen kertaamista, mutta en vielä tiedä mitä tekisin. Voisin kokeilla navajo-kertaamista, mutta jos siitä tuleekin vain kurttuja ja katkennutta lankaa, se ei ole vaivan arvoista. Karitsanvilla on aivan uskomattoman pehmeää, melkein kuin alpakka, mutta ei niin pörhöistä. Mitähän siitä tulisi sen vanhan koirankarvalangan kanssa kerrattuna? Uskomatonta muuten, kuinka tasaista jälkeä tänään tuli! Monesti tuntui, ettei tarvitse kuin vähän näyttää suuntaa, niin jo on lankaa taas metrikaupalla. Villa käyttäytyi aivan esimerkillisesti, samoin kuin se koirankarvalanka taannoin. Tai sitten alan oppia kehräämään. Hahaa, turha toivo, kun värttinä putoaa lattialle vähän väliä (lanka poikki), langassa on outoja möykkyjä, joita minä en ainakaan ole sinne laittanut (tietenkään) ja kaikenkaikkiaan lankaa syntyy tosi vähän... Mutta maasta se pienikin, ja kukaan ei ole seppä syntyessään.

Tässä on uudet yösukkani joita on jo paljon pidetty. Ihanat jalassa! Väri on outo minulle, mutta mukava.

Satoa

Syyskuussa ei näköjään ollut mitään sanottavaa...

Dementoituvat henkilöt on hauskoja monella lailla, tahattomasti tosin, eikä heille kai saisi nauraa kovin julkisesti, mutta kun naurattaa. Monesti lähimuistin heiketessä aletaan ihmetellä missä tavarat ovat, kun ei mistään löydy. Kylään tuleville sitten kerrotaan, ovelasti, että 'ovat vieneet' taas silmälasit, kun ei kuitenkaan ihan suoraan kehdata sanoa, että sinä veit, senkin epäsikiö. (Mistä tulikin mieleeni, että mummuni mun sanoo pikkumiesten vieneen, mutta se ei ole dementian oire.) Ja sitten ihmetellään kun lasit löytyvät pakastelokerosta, että kummaanpa paikkaan palauttivat.

'Ovat sanoneet', että kirjoitan hauskasti ja liian harvoin. Kiitos kaikille! On hauska kirjoittaa kun saa palautetta ja yllättävän hauskaa myös kun tietää että joku tulee tämänkin lukemaan enkä täytä internettiä ihan turhaansuotta kaikella joutavalla, jonka voisi paperillekin kirjoittaa.

Olen viime aikoina tehnyt muutamat sukat. Yhdet siskoselle, yhdet itselle ja kahdet muuten vaan. Olen mukana Sukkasadossa ja sitävarten aktivoitunut.

Siskosen sukat lähtivät pohjoiseen siskosen kanssa, enkä tiedä koska taas nähdään. Menin siskon tanssiryhmäänkin tuuraamaan ja ensi viikolla on esitys. Huh.

Omat sukat on olleet jo viikkoja (syyskuun alusta) yösukkina. Hyvät on!

Kahdet muuten vaan on yhdet marjapuuronpunaiset hiukan pitsihtävät ja yhdet harmaaraidalliset, joihin piti kulua pari keränloppua ja jatkeeksi muita jämiä, mutta voi! ei loppunut kumpikaan kerä eikä muut jämälangat. Siis lisää sukkia.

Seuraavat sukat puikoilla on punakirjavat polvisukat jostakin muinaisesta Ullasta. Ohje löytyi meidän olohuoneen lattialta. Palmikoita on, ja vähän harmittaa että piti siitä kirjavasta langasta aloittaa palmikoin kanssa sukkaa, kun eihän se edes erotu.

Sitten olen melkein tehnyt maissinkeltaiset isoveli-lapaset, mutta niistä tulikin liian lyhyet. Höh. Ja molempia vielä tein yhtäaikaa samalla pyöröpuikolla (oletteko huomanneet, että Novitan uusissa pyöröissä on mukavan joustava kaapeli, melkein kuin niissä kuuluisissa addeissa?), niin että molemmat on liian pienet. Ja niissä on vielä palmikoita, että olisi oikein hankala purkaa.

Kuvia varten pitäisi nousta, kaivaa kamera esiin ja yhdistellä se koneeseen, valita kuvat ja vielä odottaa että tämä lataa ne. Voitte arvata teenkö sitä.

Ja eikun anatomiaa lukemaan taas vaan! Heips!