maanantai 11. tammikuuta 2010

Niitä ei-ihmisiä

En olisi ikinä uskonut, mutta nyt uskon. Melkein lempikirjailijani Orson Scott Card yllätti taas, tai sitten ei. En ole vielä varma, yllätyinkö oikeasti vai odotinko oikeastaan juuri tätä.

Aletaanpas alusta:

Kävin joulun jälkeen Väninnan kanssa ja yllytyksestä katsomassa vampyyrielokuvan New Moon, vaikka olin melko lailla vakuuttunut, että se on aika huono. Olihan se myös huono monella lailla, mutta vielä enemmän se oli aika ihana! Musiikit on hyvin valittu ja kuvat kauniita, maisemat ja näkymät henkeäsalpaavia. Lupasin tulla katsomaan, jos saan riittävästi tietoa etukäteen, että tiedän mitä pitää tietää, jotta pystyn seuraamaan tarinaa. Sain riittävästi tietoa (mutta en liikaa!) ja pysyin mukana, vaikka huonon kasvomuistin takia melkein kaikkien vampyyrien kasvot menivät sekaisin päässäni. Sikäli erikoinen vampyyrielokuva tämä kyllä, että niitä vampyyreja näkyi alussa vartin verran ja lopussa kymmenisen minuuttia, loput oli - lähinnä Bellaa ja ihmissusia :). Elokuva on jotenkin ihmeellisen vangitseva, mutta ei nyt varsinaisesti sellainen, johon palaisi aina uudestaan, toisin kuin vaikka Ylpeys ja ennakkoluulo.

Niin että yllättävää oli se, että Card piti elokuvasta! Jotenkin olen alkanut luottaa aika paljon Cardin arvioihin luettuani melkein kaikki kirjoittamansa kirjat ja aika ison osan muustakin tekstistä, esimerkiksi ennen viimeisen Potterin julkaisua kirjoitetun esseen Kalkaroksesta. Card ennusti viimeisen kirjan tapahtumat Kalkaroksen kannalta melko tarkasti ja sai minutkin ymmärtämään hahmoa paremmin (siis ylipäänsä ymmärtämään, ajattelemaan muunakin kuin sinä pakollisena pahiksena). En ole oikein varma omasta arvostelukyvystäni, mutta jos olen samaa mieltä jonkun muun kanssa, ja etenkin sellaisen kanssa jota arvostan, on helpompi uskoa olevani jossakin määrin oikeassa. Toki elokuvien hyvyyden suhteen ei voi olla sen enempää oikeassa kuin väärässäkään, kauneus kun on katsojan silmässä, mutta kuitenkin. Tiedätte mitä tarkoitan. Ehkä.

En osaa kirjoittaa analyysejä enkä ymmärrä elokuvista muuta kuin sen, että ne ovat minusta joko hyviä, huonoja tai yhdentekeviä, ja sitäpaitsi Uudesta kuusta on kirjoitettu jo ihan riittävästi, mutta sanonpahan vain, että ei yhtään kaduta että minut houkuteltiin sitä katsomaan!

Niin, ei-ihan-ihmiset... Vampyyrejä ei varsinaisesti lasketa ihmisiksi. Stephenie Meyerin vampyyrit kimaltavat auringonpaisteessa kauniisti, ja se on hienosti kuvattu elokuvassakin, mutta sitä en vain ymmärrä edelleenkään, miksi siitä kimalluksesta pitää kuulua ääni!? Sitä ei tasan ole kirjassa eikä sille ole minusta mitään järkisyytä, päinvastoin ärsyttää, ihan kuin me ei muuten huomattaisi että kas, tuohan ei ole ihan normaalia auringonottoa. Vähän sama juttu kuin jos elokuvassa on oikein terävä tai uhkaava miekka. Siitä pitää kuulua se tsinggg -ääni, tai muuten yleisö ei ehkä huomaa kuinka terävä se on. Myönnän kyllä, ettei se vampyyrien kimallus elokuvassa ole niin kovin silmäänpistävää. Ne ovat muutenkin kalpeita, ja valkokankaalla kaikki valkoinen näyttää hehkuvan, mutta silti... Miksi niiden pitää helistä?


Joulupaljastuksia:

Tumput jotka kudoin ja myin nuorisoseuran hyväksi. Valkoista seiskaveikkaa ja kirjavaa Elfin coloria, puikot 2,5 (muistaakseni). Kuviona vanha tuttu Newfoundland.



Tumput jotka menivät lahjaksi veljelle (Alitsa, on se olemassa! On se!). Mustaa silkkivillaa, vaikea on kuvata, hyvin vaikea. Sileät on, ei mitään ihmeellisyyksiä.


Keltavalkoiset tumput kalanruodoilla. Aika pienet. Tästä saapi eka pienikätinen ilmoittautuja hyvät tumput. Lankana Novitan Wool ja King Cole merinovilla.


Villatakki josta ei tule koskaan villatakkia. Yritin ensin yksinkertaisella langalla ja ohjeen mukaan. Ohut pirkkalanka on kuitenkin tosi tosi ohutta ja hermostuin siihen ettei mitään koskaan tapahdu. Aloitin kaksinkertaisella langalla ja ilman ohjetta, erilaista takkia teen näet. Ei tule erilaistakaan takkia tästä nyt. En usko että lanka voi riittää loppuun asti ja on niitä projekteja nyt tekeillä ilmankin.

Lanka olisi vaan niin kauniin väristä...



Tässä on tämänhetkinen kakkosprojekti, vihreä villatakki. Työn ja mietinnän alla lähinnä jonkinlaiset palmikot sivujen lisäyskohtiin. Haluaisin sellaiset kelttihenkiset solmukuviot. Onko kellään ideoita?


Tämä on shaali pienenä. Isona se on sitten kaunis, kevyt ja pehmeä. Muistakin olla!



Harmaa lipare yritti olla villapaita, mutta sen kohtaloksi koitui langan loppuminen liian varhaisessa vaiheessa ja tekijän haluttomuus a) ostaa lisää lankaa (koska tekijä ei tiedä tarkkaan mistä se on ja mahtaako sitä saada lisää) ynnä b) yhdistää harmaaseen mitään muuta väriä, koska siinä oli jo pitsiä. On siellä, helmassa on pieni kaistale pitsiä.

Nyt tämä raukka odottelee kerimistä takaisin kerälle.



Sitten kun se on tehty, voinkin jatkaa tätä:



Tämänhetkinen ykkösprojekti. Ihanan pehmeä ja lämmin, lanka on suomenlammasta (edellisestä työstä) ja ruskeat raidat alpakkaa. Hiki tulee jo kutoessa. Villalanka on mahdollisimman käsittelemätöntä ja siinä on lanoliinitkin vielä jäljellä.

Pyöriöllisen hihan kutominen kiinni miehustaan ei ehkä ole niitä fiksuimpia ideoita, etenkin kun en ole ikinä vielä onnistunut pyöriöissä vaan päätynyt aina raglanhihoihin, mutta haluan kokeilla. Hyvältähän tuo vielä näyttää.


Olipas niitä paljon! En tajunnutkaan... Kudon vaan yhtä kerrallaan, ja useimmiten katselematta mitä teen. Ja niin, vielä jäikin yksi villatakki, jonka teimme äidin kanssa yhteistyönä siskolleni. Siinä on sydämiä helmassa ja lankana metsänvihreä seitsemän veljestä. Ja yksi ihan päättelemistä ja vetoketjua vaille valmis punainen villatakki...

2 kommenttia:

Birgitta kirjoitti...

Hei Metta,
Hyvää uutta vuotta! - Kun me ei olla vielä nähty, Talvi-illassakaan (olin vähän toivonut:).

Kirjoitit hyvin Uudesta kuusta, mä aattelin elokuvasta aivan samoin. Vaikka se oli vähän hölmö, se oli myös kaunis ja komea ja lutuinen. Ja ihmissudet olivat kerrankin susia eivätkä mitään hirviöitä. Sellaisia susia, että sellainen kelpaa tyttölapsen ottaa yöllä viereensä, niin ei tule talvellakaan kylmä.

Täytyypä tutustua mainitsemaasi kirjailijaan, kun hällä kerran on näkemisen lahja.

Ai kun kiva katsoa kuvia neuleistasi! Itse kun olen vaan sellainen wannabe-neuloja, aattelen vaan mitä ois kiva tehdä, mutta en ikinä saa mitään aikaan. Onneksi muut saa.

Metta kirjoitti...

Terve Birgitta! Pitkästä aikaa tosiaan. Talvi-ilta... kyllä minua sinne houkuteltiin, ja tavallaan olisin voinutkin tulla, mutta kun ei yhtään huvittanut. Kaikkeen voi näköjään kyllästyä, keskiaikaankin. Toivottavasti sentään vain tilapäisesti!

Ei tule kylmä niiden susien kanssa varmaan juu. :D Sanoinkin ystävälle leffan jälkeen, että kyllä olisin sen susipojan ottanut ennemmin kun vampyyrin. Mulla onkin aina kylmä. :)

Kyllä Cardiin tosiaan kannattaa tutustua. Minulta löytyy aika paljon sen kirjoja, vähän harvinaisempiakin, jos haluat lainaan.

Ja kiitos kehuista! Aina ne lämmittävät mieltä. Olethan sinäkin tehnyt vaikka mitä! Keskiaikapukuasikin olen niin kadehtinut.

Muuten, meillä on Alitsan kanssa sulle lahja. Saat kun tulet taas käymään!